Mitä taitoja juuri sinun koirasi tulee osata?

Perustaitojen lisäksi koirat tarvitsevat useita erilaisia taitoja arjessa. Riippuen koiran elinympäristöstä, koira joutuu päivittäin kohtaamaan toisia koiria ja ihmisiä. Useimmat meistä toivovat, että koiramme osaa kiihtymättä ja riehumatta ohittaa muita koirakkoja, rullalautailijoita, polkupyöräilijöitä ja kiljuvia lapsia. Ja, että ne tervehtivät kotiin tulevia vieraita kohteliaasti ja hyppimättä. Ehkä koiran pitää kiltisti odottaa vuoroaan ulos lähtiessä, että lapset saadaan ensin puettua? Tai pysähtyä odottamaan valojen vaihtumista suojatiellä?

Koirat eivät luonnostaan osaa niitä kaikkia asioita mitä ihmisten kanssa eläminen niiltä vaatii. Siksi taitoja on opeteltava ja harjoiteltava. Jotkut koirat ovat luonteeltaan rauhallisempia ja jotkut oppivat asioita lähes itsestään mutta on myös koiria, joille ihmisten säännöillä eläminen on vaikeampaa. On reilua kertoa koiralle minkälaista käytöstä siltä missäkin tilanteessa halutaan. Harjoitteleminen kannattaa, koska uusien asioiden opetteleminen on aina tehokkaampaa, kuin jo syntyneiden ei toivottujen käytösten muuttaminen.

Tule mukaan Arjessa tarvittavia taitoja- kurssille. Siellä opettelemme juuri näitä arjessa tarvittavia yleisiä taitoja ja mahdollisuus on myös harjoitella niitä teille hankalia asioita. Katso alkavat kurssit koulutuksia osiosta ja ilmoittaudu mukaan.