Jokaisen koiran perustaitoihin kuuluu luopuminen, kontakti, rauhoittuminen ja luoksetulo. Koiran tulee osata kulkea hihnassa ja sitä pitää pystyä käsittelemään hoitotoimenpiteissä.
Perustaitojen lisäksi koirat tarvitsevat useita erilaisia
taitoja arjessa. Riippuen koiran elinympäristöstä koira joutuu päivittäin
kohtaamaan toisia koiria ja ihmisiä. Useimmat meistä toivovat, että koiramme
osaa kiihtymättä ja riehumatta ohittaa muita koirakkoja, rullalautailijoita,
polkupyöräilijöitä ja kiljuvia lapsia. Ja, että ne tervehtivät kotiin tulevia
vieraita kohteliaasti ja hyppimättä. Ehkä koiran pitää kiltisti odottaa
vuoroaan ulos lähtiessä, että lapset saadaan ensin puettua. Tai pysähtyä odottamaan
valojen vaihtumista suojatiellä.
Koirat eivät luonnostaan osaa niitä kaikkia asioita mitä
ihmisten kanssa eläminen niiltä vaatii. Siksi taitoja on opeteltava ja
harjoiteltava. Jotkut koirat ovat luonnostaan rauhallisempia ja ne oppivat
asioita lähes itsestään mutta on myös koiria, joille ihmisten säännöillä
eläminen on vaikeampaa. Harjoitteleminen kannattaa, koska uusien asioiden
opetteleminen on aina tehokkaampaa, kuin jo syntyneiden ei toivottujen
käytösten muuttaminen.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.