Palkkioiden valinta

Palkkioiden valinta

Koira valitsee itse mikä on sille mieluisin palkkio. Palkkion tulisi olla sellainen, että se motivoi koiraa ja koira on siitä aidosti kiinnostunut. Palkkion arvo myös vaihtelee sen mukaan, kuinka vaikeissa tilanteissa treenataan. Sisällä hyvin toimiva kuivanappula ei välttämättä kelpaa koiralle ulkona, kun ympäristössä on häiriötä. Palkkiona voi ruuan sijasta käyttää myös lelulla leikkimistä, mikäli koira pitää leikkimisestä mieluummin.

Palkkioita voi testata koiralla ja niistä voi tehdä ranking listan. Yleensä koirat suosivat märempiä makupaloja enemmän kuin kuivia. Myös palkkion antotavalla voi olla merkitystä sille, kuinka haluttavaksi koira sen kokee. Makupaloja voi heitellä, niitä voi piilottaa tai koiran voi antaa kaivaa makupalan nyrkistä. Jotkut koirat pitävät, kun saavat syödä makupalan suoraan haukkaamalla vaikka koiranmakkarasta tai nuolaisemalla maksapasteeja tuubista. Lelua voi heittää tai sitä voi jahdata. Siitä voi taistella omistajan kanssa tai koira voi tykätä kantaa lelua.

Tässä vinkkejä ruokapalkkoihin:

  • Naturis makkara tai muu kovahko koiranmakkara, jota voi pieniä palasiksi
  • Keitetyt kanansydämet pienittynä
  • Maksamakkara
  • Kuivattu maksa tai liha
  • Kissan märkäruoka
  • Nakki
  • Lihapullat
  • Juusto


Muistathan, että myös ympäristö tarjoaa paljon koiran haluamia palkkioita. Käytä niitä mahdollisuuksien mukaan hyväksesi kouluttaessa. Voit esimerkiksi päästää koiran hajulle, kun hihna löystyy. Tai luokse tulosta vapauta koira uudelleen juoksemaan.